Kriisini myötä olen huomannut, että helposti yritän löytää ratkaisua ja syyllistä pahaan olooni itseni ulkopuolelta. Niin huvittavalta kuin se varmasti kuulostaakin on käytössäni ollut/on lääkkeet, psykoterapia, akupunktio, liikunta, ruokavalio, vitamiinit, itsehoitokirjallisuus, netistä tiedon etsiminen, mindfullness...... Terapeuttini mukaan tämä kertoo siitä kuinka sietämätön oloni on ollut, mutta myös siitä, että selviytymistapani tässä on ollut pyrkiä löytämään aktiivisesti jotain ratkaisua itseni ulkopuolelta. Mielestäni tämä myös kertoo siitä, että en osaa käsitellä ikäviä tunteitani vaan pyrin löytämään ratkaisut niihin itseni ulkopuolelta. Olen huomannut, että mun on hyvin vaikea kokea ikäviä tunteita, ja siksi varmaan koen ne paniikkina ja ahdistuksena. Hankaluutena onkin se, että järjellä tajuan tämän, kuten monet muutkin samankaltaiset asiat, mutta tällä hetkellä mun on silti vielä mahdotonta osata toteuttaa tätä käytännössä. Siksi varmaan tässä pisteessä olenkin. Toisaalta ongelman tiedostaminen on varmaan askel numero 1, jee!

Olen itse diagnisoinut itselleni välttelevän kiintymyssuhteen muita ihmisiä kohtaan. Tää ilmenee musta niin, että mun on vaikea luottaa muihin ihmisiin ja pitää muita ihmisiä yhtä hyväksyvinä kuin itseäni. Jotenkin mun on vaikea uskoa, että ihmiset hyväksyisivät mut ihan täysin omana itsenäni, että saisin olla kiukkuinen, hiljainen tai surullinen silloin kun tuntuu siltä ja se olisi ihan ok enkä ois sen takia jotenkin huonompi. Välttelevän kiintymyssuhteen omaavien on myös vaikea hyväksyä suorituksissaan epäonnistumista, koska se vie pohjan oman itsen varaan rakennetulta itsetunnolta, minkä huomaan kanssa itsessäni. Sen takia varmaan toi työuupumus ja ero onkin saaneet mut ihan hajalle, kun elämän isot suunnitelmat epäonnistuivat.

Tän uupumisen ja eron myötä oon myös ollut jotenkin ihan pihalla itseni kanssa. Mun on ollu vaikea esim. tietää mitä oikeesti haluan ja tahdon. Tai tiedän, että haluan oman perheen, mutta tällä hetkellä kun oon taas pisteessä A, niin pitäs löytää niitä joitain muitakin haluamisenkohteita. Ja toi tulee kyllä esiin ihan jossain perusjutuissa, tyyliin haluanko laittaa radion päälle vai en, haluanko mennä jumppaan vai uimaan, miten laitan hiukset.... Aikaisemmalla minälläni ei ollut tällaisia ongelmia.

Syksyllä kävin yhden tutun antamassa energiahoidossa ja se sanoi, että sai yhtenä mulle välitettävänä sellaisen viestin, että "oon riittävä". Se on myös yks mun ongelma, etten koe itseäni riittäväksi juuri tällaisena kuin olen. Mun pitäis oppia hyväksymään itseni riittävänä näin. Ei aina tarvitse jaksaa, saa myös väsyä, saa myös olla alakuloinen.... Oon löytänyt aiheesta hyvän blogin http://riittamattomyys.wordpress.com/ ja päättänyt pyrkiä itsekin valitsemaan tietoisesti tästä lähtien riittävyyden. 

Itselleni olen diagnosoinut myös tän kriisin seurauksena jonkinlaisen ahdistuneisuushäiriön. Monet asiat ahdistaa mua nykyisin, varsinkin jos kyse on jostain uudesta, rutiineista poikkeavasta jutusta, ni se ahdistaa ihan varmasti. Joku ennen maailman paras juttu, kuten vaikka viikonloppumatka, voikin nykysin tuntua ahdistavalta. Varmaan siihen sekoittuu kaikki epävarmuus, pelot ja turvattomuus. Oon lukenu tästä paljon ja ratkaisuna on vaan mennä niitä ahdistavia asioita päin. Se ei tunnu mukavalta, mutta vain niin tekee niistä ahdistavista jutuista ahdistamattomia. Oon pohtinu miten pitäs toimia sitten noitten haluunko tätä vai tätä juttujen kanssa, kun siinä pitäs tehdä se valinta eikä vain mennä päin. Terapeuttini sanoi, että pitäs vaan nopeesti tehdä joku päätös ja pysyä siinä, eikä alkaa empimään. Ehkä myös parasta ois tehdä niinkun ihan ekana on tullut mieleen, koska sehän on se mitä mä oikeasti haluan, se toinen vaihtoehtohan on just sitä ihme empimistä ja välttelyä "eiku jos teenki näin..."

Lisäks mun ajatukset kiertää usein jonkinlaista kehää kaikkeen tähän liittyvän suhteen eli aattelee vaan koko ajan kaikkea tähän liittyvää. Mikä ei tietenkään oo hyvä. Pitäs oppia laittamaan paremmin sitä kiilaa sinne ajatusten kierron väliin.