Nyt on saikku ohi ja töihinpaluu koitti. Jännitti mennä takaisin töihin, kun oon tosiaan vasta alottanut tuolla uudessa paikassa ja heti joutunut saikuttamaan useemman viikon. Huomasin taas oman ankaruuteni itseäni kohtaan ja sen kuinka vaikea mun on uskoa muiden ihmisten hyvyyteen ja mukavuuteen (varmaan seurausta yläasteen koulukiusausajoista). Ehkä vähän kärjistetysti kuvittelin meinaan, että työkaverit ois kattonu mua alta kulmien silleen "Jaahas nytkös sitä tultiin töihin............" Todellisuusessa kun menin töihin niin kaikki oli hirveen ilosina ja ystävällisenä toivottamassa tervetulleeks ja pari jopa halas. Onneks sain taas huomata, että itse olen itseni pahin tuomitsija. TAAS. On kyllä ollut niin kiva olla töissä, kun on kunnossa. Ai että <3 Ja ihan tavallisista asioista ja arjesta nauttii niin täysillä, nyt kun on taas kunnossa <3

Mun suurin ongelmahan on mun ankaruus ja hyväksymättömyys itseäni kohtaan ja se etten luota muiden ihmisten hyvyyteen. Oon kuitenkin huomannut suurta edistystä näissä asioissa!!! Nykyään meinaan aina jos mulla alkaa pyöriä näitä ankaria ajatuksia päässä tyyliin "Voi helv*tti, nyt sua taas jännittää... Miks sua pitää aina jännittää... Kohta kaikki huomaa, että jännität... KÄÄÄK!!!!!!" niin osaan napata ja tarttua näihin ajatuksiin tosi hyvin ja alkamaan ajattelemaan tyyiin "HEI HALOO, on ihan ok jännittää ja mitä hittoa se haittaa, jos joku huomaa, että jännität... :) Ethän säkään ketään tuomitse, jos huomaat jonkun muun jännittävän, sehän on ihan inhimillistä :)" Puhuttiin tänään terapiassa myös siitä kuinka noilla lempeillä ajatuksilla saa sen jännityksen tms. menemään paljon nopeammin ohi, kun taas noilla soimaavilla ajatuksilla se huono olo yleensä vaan kasvaa, kun ne ajatukset kasvattaa sitä oloa ja pitkittää. Huomaan kyllä, että oon edistynyt tosi paljon, juuri tossa kuinka osaan napata noita mun vääristyneitä ajatusmalleja ja kääntää niihin sitten tollasen lempeän suhtautumisen.

Nyt tietty kun lääkitys alkoi tehoamaan, niin helposti kaikki terapia yms. alkanu tuntua taas turhalta ja hankalampi just keksiä siellä terapiassa puhuttavaa, kun on hyvä olo. Ahdistukset, pelot, masennukset ja kaikki noi "epänormaaliudet" multa on nyt hävinny oikeastaan täysin, joten toi lääke todella tehoaa :)

Oon aloittanut Mindfulness-kurssin, josta oon saanut myös tosi hyviä oivalluksia itseni hyväksymiseen sellaisena kuin olen, sillä siellä kurssilla keskustellaan paljon ja on tosi hyvä se opettaja. Oon aatellut, että ton kurssin anti mulle on varmaan noi kaikki oivallukset tähän hyväksymisteemaan liittyen, sillä muuten oon tosi laiska tekemään esim. kotona noita Mindfulness-harjoituksia, joita ollaan saatu sieltä kurssilta. Muutenkin on hassu miten huono keskittymiskyky sitä on. En tosiaan oikein jaksa kotona tehdä noita mindfulness-harjoituksia, mutta mua nauratti etten jaksa myöskään nautiskella suklaasta :D Kun siellä Mindfulness-kurssilla syötiin yhdet suklaat oikein hitaasti, ensin haistellen ja tunnustellen, sitten tunnustellen suussa ja sitten hitaasti syöden. Siellä kurssilla se onnistuki ja oli tosi "Vau, suklaasta voi nauttia näin paljon"-kokemus. Mutta äskön kun söin suklaapatukan ja aattelin syödä sen taas näin hitaasti nautiskellen, niin tuntu tosi työläältä ja hankalalta :D Tuntu helpommalta syödä se suklaa nopeesti hotkien, kun hitaasti nautiskellen, vaikka eikö suklaan tarkoitus ole juuri se, että siitä nautitaan. Hassua, miks ees haluan syödä suklaata, jos en kuitenkaan jaksa nauttia siitä hitaasti. Tosi outoa.