Tiedän, että mielialalääkkeistä ollaan yhtä montaa mieltä, kun niitä on merkkejäkin, mutta itse koen niiden taas helpottaneen elämääni. Oon nyt noin viikon voinut monta päivää (!) putkeen paremmin kuin kuukausiin, enkä oikein keksi mikä muu ois voinu yht'äkkiä muuttaa tilannetta niin merkittävästi paitsi se, että lääkitys on alkanut tehota. Ennen tätä hyvää jaksoa mulla meinaan olot heitteli ihan päivänkin sisällä ja oli isoja ahdistuksia, pelkotiloja, järkyttäviä masennuskohtauksia, paniikkia yms. ja nyt mulla on yht'äkkiä ollut monta päivää normaaliolo. Mähän oon tässä kuukausien aikana kokeillu jo kahta muuta mielialalääkettä, jotka mun mielestä vaan huononsivat mun oloa, mutta tää kolmas näyttää nyt noin kahden-kolmen viikon jälkeen alkaneen tehota. Olo on normaali ja olen taas innostunut ja kiinnostunut asioista sekä saan asioita aikaan, aaaaah ihanaa (koputan puuta)!

Oon miettinyt paljon myös sitä, olisiko mun romahdus ollut yhtä suuri syksyllä, jos en edellisenä kesänä ois lopettanut mielialalääkkeitä. Kertooko se jotain, että kesällä lopetin mielialalääkkeet ja syksyllä heti kaikki alkoi romahtaa? Olisiko romahdusta tullut, jos en olisi lopettanut lääkitystä? Olisinko uupunut töissä? Voiko olla niin, että mun aivot nyt vaan tarvitsee lisää serotoniinia, muuten alkaa paniikit yms.? Vai yritänkö nyt vaan turvautua liikaa lääkkeisiin näillä verukkeilla? Toisaalta miksi mielialalääkkeiden syömistä pidetään joidenkin mielestä niin pahalla, eikö sitä vois verrata vaikka vähän niinkuin diabeetikon insuliiniin. Ei kukaan syyllistä diabeetikkoakaan insuliinistaan ja hoe, ettei insuliinia kannata ottaa. Jotkut tarvitsee insuliinia, ehkä jotkut tarvitsee serotoniinia... Miksi mielialalääkkeiden syöntiä pitää aina puolustella? Vai puolustelenko vaan itselleni? Itse olin ainakin täysin toiminta- ja työkyvytön ilman lääkitystä, enkä tiedä miten oisin ikinä päässyt nousemaan tuolta kuopasta ilman lääkkeitä. Mua ei myöskään haittaa vaikka joutuisin syömaan lääkitystä koko loppuelämäni, jos sillä pysyn toimintakykyisenä ja omana itsenäni.

Enkä nyt tarkoita, että kun lääkkeet on ilmeisesti alkaneet toimimaan, niin lopettaisin muun itseni kanssa työskentelyn. Käyn edelleen terapiassa ja pyrin hyödyntämään sen mahdollisimman hyvin. Siitä pitääkin jutella seuraavalla kerralla terapeutin kanssa, että miten se parhaiten onnistuu silloin kun mulla on hyvät olot, että oikeesti hyödyn terapiasta silloinkin ja osaan mennä niihin mun kipupisteisiin silloinkin ja vahvistaa itseäni. Tottakai jatkan myös ihan itsenäistä työskentelyä itseni kanssa. Yritän vahvistaa niitä asioita, joita olen jo prosessin aikana oppinut sekä oppimaan ja oivaltamaan myös muita asioita esim. vääristyneistä ajatus- ja toimintamalleistani.